Ystävänpäiväviikonloppuna Espoon kristityt eri seurakunnista saavat käytännön varustusta siihen, kuinka keskustella uskosta luontevasti ja ymmärrettävästi läheisten ja tuttujen kanssa. Varusta Espoo! -viikonloppu 12.–14.2.2021 on alku Varusta Suomi! -kiertueelle, jonka XEE – Evankeliointi Elämäntapana ry järjestää tänä vuonna eri paikkakunnilla. Käytännönläheisten varustamisviikonloppujen ja sen jälkeisen valmennuksen kautta seurakuntia autetaan elämään todeksi ydintehtäväänsä.
– Sytytämme, varustamme ja valmennamme kristittyjä pelkojen voittamiseen arjen todistamisessa, yhteyden rakentamisen taitoihin, kunnioittavaan ja kuuntelevaan ystäväevankeliointiin sekä opetuslapseuteen, XEE:n toiminnanjohtaja Toni Linjama valottaa.
– Olen kovin kiitollinen Jumalalle koko ajan kasvavasta porukasta, joka on lähtenyt kantamaan näkyä Varusta Suomi! -kampanjasta. Se on ollut minulle suurin näyttö siitä, kuinka Jumala on näyn antaja ja sen takana ja kutsuu muita mukaan, Linjama iloitsee.
Varusta Suomi! -hanke on XEE:n panostus ja linkki valtakunnalliseen mediamissioon, joka toteutetaan medialähetysjärjestö IRR-TV:n, muiden kristillisten järjestöjen ja seurakuntien yhteistyönä syksyllä 2022. Silloin evankeliumin ilosanoma välitetään jokaiselle suomalaiselle laajan mediakampanjan, henkilökohtaisten kontaktien, hyvälaatuisten tapahtumien sekä sosiaalisen auttamisen välityksellä. Vuosi 2021 on missiota valmistava seurakuntien varustamisen vuosi, ja XEE – Evankeliointi Elämäntapana ry palvelee seurakuntia siinä mission yhteistyökumppanina. XEE:n päätähtäin on auttaa seurakuntia pysyvään hedelmään niin, että arjen luontevasta todistamisesta tulee kristittyjen elämäntapa.
– Varusta Suomi! -viikonlopuissa menemme käytäntöön, jossa todellinen oppiminen tapahtuu. Kohtaamme tuttuja ja tuntemattomia kodeissa, kahviloissa, videopuhelujen kautta ja kaduilla. Jokainen saa olla turvallisesti oppimassa tiiminvetäjän johdolla kolmen hengen tiimissä. Etukäteen ei tarvitse osata mitään, mutta kokeneempikin Jeesuksen todistaja oppii taatusti uutta. Viikonlopun jälkeen seurakunnilla on mahdollisuus pitkän tähtäimen jatkovalmennukseen, XEE:n Helsingin aluetyöntekijä ja Varusta Espoo! -manageri Jari Sippola kertoo.
Koronarajoitusten vuoksi Varusta Espoo! -viikonlopun yhteinen opetus toteutetaan webinaareina Espoonlahden kirkosta käsin. Varusta Espoo! -juhla ystäväevankelioinnin teemalla striimataan ystävänpäivänä 14.2. Espoon vapaaseurakunnasta. Muitakin seurakuntia on mukana viikonlopussa, ja käytännönharjoitteluja on ympäri Espoota ja etäyhteyksien kautta.
Seuraava Varusta Suomi! -viikonloppu pidetään Lapissa 16.–18.4., jonka jälkeen niitä on tihenevään tahtiin Uudenmaan isoissa kaupungeissa, Päijät-Hämeessä, Etelä-Pohjanmaalla, Kainuussa, Kymenlaaksossa, Etelä-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Tavoitteena on kattaa 12 maakuntaa kevääseen 2022 mennessä.
Varusta Suomi! -viikonloppujen (pääasiassa alustavia) aikatauluja:
- Varusta Espoo! 12.-14.2.
- Varusta Lappi! (Rovaniemi) 16.-18.4.
- Varusta Uusimaa! (Kerava) 28.-30.5.
- Varusta Lahti! 4.-6.6.
- Varusta Seinäjoki! (kesä tai syksy 2021)
- Varusta Helsinki! 26.-29.8.
- Varusta Vantaa! 17.-19.9.
- Varusta Kajaani! (kesä tai syksy 2021)
- Varusta Kotka! (kesä tai syksy 2021)
- Varusta Mikkeli! (kesä tai syksy 2021)
- Varusta Oulu! (syksy 2021)
- toinen Varusta Espoo! 1.-3.10.
- toinen Varusta Helsinki! 5.-7.11.
XEE – Evankeliointi Elämäntapana ry varustaa kaikkia kristillisiä seurakuntia ja uskovia evankeliointiin, opetuslapseuteen ja terveeseen kasvuun. Työn ytimessä on 14-viikkoinen XEE-koulutus, jossa oppiminen tapahtuu pääosin käytännössä. Näitä koulutuksia on pidetty 95 paikallisseurakunnassa 55 paikkakunnalla ympäri Suomen. Järjestäviä seurakuntia on ollut 12 eri kirkkokunnasta ja herätysliikkeestä. XEE edustaa kansainvälistä, kaikkiin maailman maihin laajentunutta Evangelism Explosion -järjestöä. Suomen yhdistys on toiminut vuodesta 1997.
Lisätietoa Varusta Espoo! -viikonlopusta: https://xee.fi/varusta-espoo-12-14-2-2021/
Lisätietoa mediamissiosta 2022: https://missio2022.fi/