Siirry suoraan sisältöön

Satoja koulutettuja Varusta Suomi! -kampanjassa

(Muokattu 28.6.2024)

Olemme järjestäneet reilun kolmen vuoden aikana 25 Varusta Suomi! -koulutusviikonloppua ja 10 Kerro uskostasi -päivää eri paikkakunnilla. Noin 630 koulutettavaa on saanut koulutuksissa taitoja ja tärkeitä käytännön kokemuksia läheisten ja tuttujen kohtaamisesta evankeliumin kanssa. Ryhmänohjaajat mukaan lukien yli 900 kristittyä on ollut liikkeellä Jeesuksen asialla kohdaten viikonloppujen aikana parituntisissa keskusteluissa vähintään yhtä monta ei-uskovaa, 2-3 hengen tiimeissä.

Varusta Suomi! -viikonlopuista on syntynyt upeita prosesseja. Monet osallistujat ovat lähteneet pitkille XEE-kursseille oppimaan lisää luontevista evankeliumin keskusteluista ja tavoittamaan omia läheisiään ja ystäviään. Koulutetut ovat jatkaneet tiiminvetäjinä uusilla XEE-kursseilla, ja näin eri paikkakunnilla on käynnistynyt aktiivista Jeesuksen todistajien moninkertaistumista. Esimerkiksi Tampereen ja Seinäjoen seuduilla on pidetty pitkiä XEE Plus -kursseja keväisin ja syksyisin parin vuoden ajan, ja moninkertaistuminen jatkuu.

Viikonloppukoulutuksissa uskoon tulleiden noin 90 henkilön kanssa on pyritty jatkamaan uskon kasvun ja opetuslapseuttamisen prosesseja.

Yhtenä merkittävimpänä hedelmänä Varusta Suomi! -viikonlopuista alkoi valtakunnallinen XEE Plus -kurssi, joka pidettiin syksyn 2021 ja talven 2022 aikana. Siinä oli 15 viikon ajan mukana yli 80 uskovaa, jotka 2-3 hengen tiimeinä tapasivat yli 350 henkilöä lähinnä omista elinpiireistään ja keskustelivat uskonasioista. Yli 40 ihmistä rukoili pelastusrukouksen, ja heitä lähdettiin tukemaan uskon kasvussa.

Valtakunnalliset pitkät koulutukset ovat sen jälkeen jatkuneet vuosittain, ja esimerkiksi syksyn 2023 ja talven 2024 kursseilla oli noin 90 osallistujaa.

Koulutuksiin on kolmen vuoden aikana osallistunut kymmeniä pastoreita ja seurakuntien työntekijöitä. Heillä on syttynyt tuore näky seurakuntansa varustamisesta evankeliointiin ja opetuslapseuteen. 

Varusta Suomi! -kampanjan kautta XEE palveli erityisesti syksyn 2022 Se löytyi -mediamissiota seurakuntien varustajana, mutta kampanja jatkuu vuoteen 2025 saakka auttaen seurakuntia syvemmin ydintehtävänsä toteuttamisessa.

Toteutuneita Varusta Suomi! -koulutuksia 2021-24:

Varusta Espoo! 12.-14.2.2021
Varusta Lappi! (Rovaniemi) 16.-18.4.
Varusta Uusimaa! (Kerava) 28.-30.5.
Varusta Lahti! 11.-13.6.
Varusta Turku! 14.8.
Varusta Helsinki! 27.-29.8.
Varusta Vantaa! 17.-19.9.
Varusta Seinäjoki! 24.-26.9.
Varusta Espoo! II 1.-3.10.
Varusta Helsinki! II 5.-7.11.2021
Varusta Tampere! 4.-6.2.2022
KUP Jokela 28.5.
KUP Helsinki miehille 11.6.
KUP Espoo 20.8.
Varusta Suomi! valtakunnallinen 27.-28.8.
Varusta Salo! 2.-4.9.
Varusta Seinäjoki! II 9.-11.9.
Varusta Meri-Lappi! 16.-18.9.2022
Varusta Tampere! II 13.-15.1.2023
KUP Lapua 28.1.
KUP Hämeenlinna 11.2.
Varusta Turku! II 17.-19.3.
Varusta Oulu! 24.-26.3.
KUP Helsinki miehille II 1.4.
Varusta Joensuu! 28.-30.4.
KUP Teuva 27.5.
Varusta Kouvola! 1.-3.9.
Varusta Jokela! 3.-5.11.
Equip Finland! (englanninkielinen Helsingissä) 24.-26.11.
KUP Lempäälä 2.12.2023
KUP Rauma 17.2.2024
Varusta Helsinki! III 26.-28.4.
Varusta Järviseutu! (Alajärvi) 26.-28.4.
Varusta Järvenpää! 17.-19.5.
KUP Tampere 18.5.

KUP = Kerro uskostasi -päivä (tai joskus nimellä Evankeliointi elämäntavaksi -päivä)

Palautetta varustamisviikonloppujen osallistujilta:

”Ehkäpä elämäni paras viikonloppu takana.”

”Sain paljon innostusta ja uusia ajatuksia evankelioinnin mahdollisuudesta. Samoin mahtavia työkaluja siihen, miten voi keskustelua viedä oikeaan suuntaan. Hyviä kysymyksiä, hyviä tarinoita. Monta juttua, josta on ollut vuosia osaton.”

”Viikonlopun koulutus antoi erittäin hyviä vihjeitä siihen kuinka luontevasti kertoa uskostaan läheisille. En ollut aikaisemmin ajatellut kuinka tärkeää on kuunnella toista ja tätä kautta johdattaa henkilö suurten ja tärkeiden kysymysten äärelle.”

”Oivalsin, että omien verkostojen kartoittaminen, tapaamisten sopiminen ja keskustelujen käyminen ja niihin liittyvä jälkihoito voi olla ihan systemaattista ja tavoitteellista (arki)työtä, joka kuitenkin toteutuu Jumalan johdatuksessa ja johon voi hengellisesti valmistautua.”

”Täytyy alkaa aktiivisemmin solmia ystävyyssuhteita sukulaisiin, naapureihin ja ystäviin, niin että voi kertoa heille myös evankeliumia, kun sopiva hetki koittaa.”

”Otan yhteyttä seurakuntamme jäseniin ja innostan heitä mukaan järjestämään yhteisiä tapaamisia/keskusteluja ei-uskovien kanssa.”

”Evankeliumin yksinkertaisuus pysäytti ja se kuinka vähän jaamme yksinkertaista evankeliumia arjessamme. Kaksi olettamuksen kuplaa puhkesi: Se etteivät ihmiset haluaisi jutella Jeesuksesta ja se, että ihmiset jo tietäisivät ja ymmärtäisivät, että Jeesus on ainoa tie pelastukseen.”

”Viikonloppu antoi näkyä, rohkeutta ja uskoa alkaa itse tavoittaa läheisiä, ei vain rukoilla Jumalaa lähettämään toisia luokseen. Motivaatiota ja työkaluja opetuslapseuttamiseen = moninkertaistamista.”

”Sain välineitä erityisesti lähipiirin kohtaamiseen ja evankeliumin tuomiseen heille! Rohkaisua! Hyvä konsepti, jota tahdon hyödyntää!”

”Haluan jatkaa lähipiirin ihmisten kohtaamista niin, että kaikki saavat kuulla evankeliumin ymmärrettävällä tavalla ja tulla opetuslapsiksi.”

”Olen ollut 27 vuotta pappina ja sitä ennen 20 vuotta uskossa. Tänä viikonloppuna tajusin, etten osaa kertoa evankeliumia niin, että joku voi sen ymmärtää. On noloa tunnustaa se tässä satojen ihmisten edessä. Nyt näen, että XEE-kurssilla saa työkaluja selättää tilanteet, joissa en ole osannut kunnolla vastata, kun joku on kysynyt uskosta. Uskon, että tulevien viikkojen aikana kurssi tulee ihan taatusti olemaan viikon kohokohta.”

Avainsanat: